Johanna Korhonen: Havainnosta oivallukseen

Dokumenttielokuvan tekijä toimii samoin kuin hyvä journalisti. Hän osaa muotoilla oikeat kysymykset ja hakea niihin totuudenmukaiset vastaukset. Tämän jälkeen hänellä on ilo esitellä yleisölle, mitä on saanut aikaan.

 

Jokainen ihminen havainnoi ympäristöään lakkaamatta, mutta useimmat havainnot ohitamme kevyesti. Harmillista on, että myös merkitykselliset asiat saattavat jäädä kokonaan käsittelemättä, kun kukaan ei pysähdy niiden ääreen. Usein emme tee huomioita, koska on helpompaa olla huomaamatta. Havainnon teko ja analysoiminen ovat riski: Entä jos havaintoni onkin lähinnä tyhmä tai merkityksetön tai hassu sattuma, joka ei kerro maailmasta yhtään mitään? Entä jos kukaan muu maailmassa ei näe asiaa samoin kuin minä, enkä onnistu ajatustani välittämään?

 

Yötä päivää työtä -esityssarjan elokuvien tekijät ovat pysähtyneet tarkastelemaan työtä, joka on tekijälleen arkista ja tavallista mutta ulkopuolisen silmissä jotain aivan muuta. Saksalainen uratykki kohottaa tuottavuuttaan työskentelemällä tilassa, jonka seinillä hohtelee harmittomaksi manipuloitu, puleeratun kaunis metsämaisena (Work Hard – Play Hard).

 

Nuori ranskalaisnainen käy töissä rahoittaakseen hoitoalan opiskelujaan, joiden toivoo avaavan tien tasaiseen ja turvattuun keskiluokkaiseen työelämään. Hän ottaa vähän viinaa ennen kuin aloittaa stripparivuoronsa, näin työ baarissa onnistuu pakottomammin (Adulthood).  Elokuvassa Sweet Dreams ruandalaiset naiset purkavat sisällissodan aiheuttamia traumojaan rummuttamalla ja saavat miehiltä mitään kysymättä yritysidean: jäätelö on se, mitä nyt tarvitaan!

 

Työhön kutoutuvat suuret kysymykset, joihin lähes jokaisen on pakko ottaa kantaa. Pitääkö ulkomaalaiselle maksaa samaa palkkaa kuin oman maan kansalaiselle? Missä kulkee pienipalkkaisuuden ja riiston välinen raja? Ovatko ihmisen elämä ja vapaa-aika olemassa vain sitä varten, että hän voi virkistäytyä ja palautua ollakseen jälleen iskussa uutta työpäivää varten? Missä vaiheessa työstä tuli elämän tarkoitus? Onko työelämä elämisen arvoista?

 

Dokumenttielokuvien tekijät tuovat eteemme työelämää, jota tuskin osaisimme edes kuvitella. Jo työpaikalle pääseminen on monelle kirjaimellisesti tuskien taival. Palestiinalaisnaiset lähtevät Jerusalemissa sijaitseville työpaikoilleen aamuyöllä, koska he eivät ole saaneet kulkulupia rajatarkastuspisteiden läpäisemiseen. Aidasta on yön pimeydessä löydettävä aukko, ja sama toistuu joka ikinen työpäivä, kuten näemme elokuvassa White Night.

 

Elokuvien tekijät ovat havaintonsa tehneet, kysymyksensä asettaneet ja vastauksensa saaneet. Nyt he tarjoavat työnsä tulokset meille. Ja prosessi alkaa alusta: katsoja havaitsee, kysyy, hakee vastauksia... Ja saakin niitä. Tekijät näyttävät todellisuuden sellaisena, kuin he ovat sen nähneet, mutta jättävät katsojalle tilaa ajatella omat ajatuksensa.

 

Jos dokumenttielokuva nostattaa katsojassa kymmenen hyvää kysymystä ja antaa vastaukset niistä yhdeksään, se on onnistunut. Viimeinen sija jää oivallukselle, joka tulee ehkä vasta paljon myöhemmin.

 

Johanna Korhonen

Journalisti